Neljä vinkkiä tunnekasvatukseen, jotka jokaisen vanhemman tulisi tietää
Kolmen pienen lapsen äitinä ja opettajana minulta kysytään usein vinkkejä, miten opettaa lapselle tunne- ja tietoisuustaitoja ja mitä harjoituksia lasten kanssa voisi tehdä. Tykkään itse tehdä lasteni kanssa tunne- ja tietoisuustaitoharjoituksia leikin kautta, joissa tuomme huomion esimerkiksi ääniin, joita on läsnä juuri sillä hetkellä. Oli se sitten sateen ropinaa, linnun laulua tai muita luonnon ääniä, joita yhdessä kuuntelemme. Voimme leikkiä salapoliisileikkiä tuomalla huomion siihen, mitä näemme sillä hetkellä, kuten tutkimme, miltä joku ötökkä maassa näyttää tai huomaammeko tilassa mitään sellaista, jota emme ole ennen huomanneet. Iltaisin voimme käydä kehon osia läpi höyhenen avulla tai keinutamme pehmolelun uneen vatsan hellessä keinussa ja huomioimme, kuinka vatsa nousee ja laskee.
Kaikista tärkeintä on kuitenkin vanhemman oma mindfulnessharjoitus ja tunnetaidot. Kun vanhempi oppii käsittelemään tunteitaan ja ajatuksiaan tietoisesti lempeydellä ja myötätunnolla, hän mallittaa näitä eteenpäin lapselleen arjessa koko ajan.
1. Kun aikuinen kokee voimakkaita tunteita, kuten vihaisuutta, hän voi oppia tunnistamaan tunteen ja nimeämään sen ja sanoittamaan omia ja lapsen tunteita lapselle kuten "tunnet vihaisuutta".
2. Tunteet ovat osa ihmisyyttä, ne tulevat ja menevät. Voimme sallia tunteen vain olla ilman, että pitäisi tehdä tunteelle jotain, ratkaista se jotenkin. Voimme pidellä tätä hetkeä ja omaa kokemusta lempeydellä. Näin mallitamme myös lapsille, että tunteet ovat normaaleja eikä niitä tarvitse pelätä. Tunteet eivät ole haitallisia, vaan haitallista on yleensä se, jos reagoimme tunteeseen haitallisesti.
3. Ilman, että alkaa ruveta ratkaisemaan tunnetta jotenkin, voi tutkia tunnekehoaan, missä tuntee tunteen kehossa? Tuntemukset voi olla esimerkiksi vatsan nipistelyä, rintakehän kireyttä, jännitystä leuan seudulla tai ehkä kuumuuden tunnetta kasvoissa tai palan tunne kurkussa. Lapsen kanssa voi myös yhdessä tutustua tunteen keholliseen tuntemukseen kysymällä, missä tunne tuntuu lapsella kehossa.
4. On myös tärkeää tiedostaa, että emme ole se tunne, jota koemme. Sinä et ole vihainen ihminen, vaikka tunnet vihaisuutta sillä hetkellä. Voimme oppia tuntemaan tunteet tietoisesti hyväksyen ne lempeydellä, antaa niiden tehdä tehtävänsä, kertoa tärkeä viestinsä ja päästää irti. Tämän sanoittaminen myös lapselle on tärkeää. Hän ei ole ilkeä lapsi tai surullinen lapsi vaan tuntee surua sillä hetkellä tai käyttäytyy ilkeästi.
Kun vanhempi oppii käsittelemään tunteitaan tietoisesti ja osaa mallittaa tätä arjessa lapselle, on se mielestäni paras lahja, jonka lapselle voi antaa evääksi elämään.
Hanne Laasalalta on ilmestynyt yhdessä Sanna Wikströmin kanssa supersuositut lasten ja nuorten rauhoittumiskortit, jotka sisältävät 45 erilaista harjoitusta lapsille ja nuorille. Kortteja saa mm. Hidasta elämää -verkkokaupasta