Matka mindfulness-ohjaajaksi: Motiivina vapaus elää omannäköistä elämää

Mistä lähdin?

Läsnäolo. Lempeä ja hyväksyvä katse omaa kokemusta kohtaan. Nämä eivät todellakaan olleet minulle tuttuja saati helppoja – aivan päin vastoin: mieleni rakastaa suunnitella tulevaa, onpa se sitten tunnin, viikon tai vuoden päähän. Siellä se viihtyy, luo ideoita, on vilkkaassa liikkeessä.

Rauhoittuminen tähän hetkeen? Uh, tylsää, kiitos ei!

Mieleeni oli kehittynyt myös hyvin kriittinen ja vaativa ääni itseäni kohtaan. Sen tahtiin tanssiessa on aina mahdollisuus tehdä enemmän ja paremmin. Mikään ei koskaan riitä ja lepo, oleminen ja

elämästä nauttiminen on ensin ansaittava suorituksin.

Tästä tilanteesta lähdin vuosia sitten tutustumaan mindfulnessiin, peruskurssille. Tiedostin jollain tasolla sen, että jokin muukin tapa olla ja elää täytyy olla olemassa. Ei ehkä parempi, mutta toisenlainen. Olin kognitiivisen prosessoinnin avulla siihen mennessä oivaltanut, että erilaiset

pyrkimykseni hyvinvointiin eivät olleet tuottaneet toivottua tulosta. Elämäni ei tuntunut ihan omaltani enkä ollut saavuttanut vapauden tunnetta, jota kaipasin.

Kohti ohjaajuutta

Mindfulness-ohjaajakoulutukseen lähdin jälleen muutos mielessäni. Olin siihenastisen harjoitukseni avulla ymmärtänyt, että muutos ei tapahtuisi vaatimalla ja itseäni arvostelemalla, vaan hyväksymisen kautta. Tarkoitukseni oli vahvistaa myötätuntoa itseäni kohtaan, ottaa tilaa itselleni ja harjoitukselle. En juurikaan suunnitellut ohjaavani muita.

Muutos koulutuksen aikana oli suurempi ja erilainen kuin osasin etukäteen ajatella. Oivalsin, että on olemassa täysin toisenlainen tapa suhtautua omiin tunteisiin ja ajatuksiin: minä en olekaan ne eivätkä ne ole minä. Tämä oli erityisesti ajatusten kohdalla niin järisyttävän suuri muutos aiempaan verrattuna (luotin analyyttiseen mieleeni kaikessa), että sitä täytyi sulatella pitkään. Epäillä, tutkia käsivarren mitan päästä. Voiko todella olla näin?

Pitkän koulutuksen aikana oivalsin, miten kaunis osa omaa harjoitusta muiden ohjaaminen voi olla, ja niin ohjaaminen nousi itsestäänselväksi seuraavaksi vaiheeksi. Itsenäisen ohjaamisen alkutaipaleella tukea tarjosi ohjaajakoulutuksen jatko-osa, Advanced Practice Program. Sen koulutuspäivien aikana sain paitsi syventää jälleen omaa harjoitustani ja

tärkeitä tieto-osuuksia, myös harjoitella ohjaamista lisää ja tukea siihen. Koin, että itsevarmuuteni ohjaajana vahvistui.

Ohjaajakoulutus täydennettynä Advanced Practice Programilla on kansainvälisesti sertifioitu ja olen itsekin hakenut IMTA:n CMT-P-sertifikaattia (Certified Mindfulness Teacher - Professional

Level). Se antaa toki suorittajamielelleni taputuksen olkapäälle (kyllä se edelleen kaipaa välillä huomiota!) ja on ammattitaitoni korkean laadun tae, myös kansainvälisesti. Samalla haluan viedä alaa eteenpäin ja tehdä tunnetuksi sitä, että laadukkaita, sertifioituja koulutuksia ja niistä

valmistuneita kouluttajia on ja tarvitaan.

Ohjaajuudesta eteenpäin

Minulle tutkimusperusteinen tieto, joita olen koulutuksissa saanut vastaanottaa, on tärkeä väylä asioiden hyväksymiseen. Kuten vaikkapa tunnetaitoihin liittyen: Kun tiedän, että tutkimusten perusteella tunteen fyysinen kokemus kestää noin 90 sekuntia, on minun helpompi avautua

kokeilemaan sen tuntemista kehossa ja näin päästä tiedosta kokemukselliselle tasolle. Halu ei vain ymmärtää omaa kokemusta yhä paremmin vaan myös hyväksyä sen yhä syvemmin, on ohjannut

minua kouluttautumaan lisää.

Niinpä mahdollisuuden avautuessa lähdin kouluttamaan tulevia mindfulness-ohjaajia. Kouluttamisesta muodostui ydin Mindfulness Teacher Training Program (Master Level) - jatko-

opinnoilleni. Samalla syväsukelsin taas omaan harjoitukseeni, sen alkulähteille kaikkea syventäen ja laajentaen, uusia alueita tutkien. Hannen rinnalla sain omassa tahdissani ja turvallisesti opetella

asettumaan kouluttajan paikkaan: tulevien ohjaajien rinnalle kanssakulkijaksi ja samaan aikaan tien viitoittajaksi.

Itselleni erityisen merkitykselliseksi muodostui mahdollisuus seurata jokaisen oman harjoituksen syvenemistä. Koin että on suuri kunnia ja vastuu päästä toisen harjoituksen äärelle, hyvin intiimiin paikkaan. Tukemaan, osoittamaan vahvuuksia ja iloitsemaan yhdessä: näin hurjan paljon harjoituksesi on mennyt eteenpäin! Tämänkin olet huomannut ja tämän!

Sillä siitä tämä kaikki alkaa ja siitä riippuu, huomaamisesta. Kun on taito olla läsnä tässä hetkessä, voi huomata. Kun huomaa, voi toimia omannäköisestä vapaudesta käsin.

Entä seuraavaksi?

En pidä median – sosiaalisen tai perinteisen – meille syöttämistä yhden yön muutostarinoista, joissa juuri sen oikean harjoituksen löytyminen käänsi elämän päälaelleen. En enää usko sellaiseen muutokseen mutta ymmärrän miksi niistä helposti kiinnostumme.

Milloin muutos on valmis? Milloin matka on maalissa? Tämä matkani jatkuu, aina. Kokemus vapaudesta, eläminen rauhan tilasta ja myötätunto tämän hetken kokemusta kohtaan ovat vahvistuneet valtavasti ja useimmiten mieleni saavutettavissa. Ja samaan aikaan on päiviä ja

elämäntilanteita, joissa kriittisyys, suorittaminen ja analysointi ottavat ohjat käsiinsä. Eivät ne mihinkään ole häviämässä, koska tämä on ihmisen elämää.

Joten valitsen tietoisesti jatkaa matkaa. Oppia lisää, syventää harjoitustani. Motiivina vapaus elää omannäköistä elämää.

Riitta Mettomäki, TaM, käyttäytymisen muotoilun ja tapojen muodostamisen asiantuntija

Riitta on valmistunut mindfulness-ohjaajakoulutuksestamme CMIF® vuonna 2020 ja toimii nykyään myös kouluttajana Hannen rinnalla ohjaajakoulutuksessamme.