Minusta tuli äiti yhdeksän vuotta sitten. Valmistauduin esikoiseni synnytykseen hyvin, koska se pelotti. Toisen lapsen odotuksen aikana halusin tutustua paremmin mielen ja kehon yhteistyöhön, olla vielä enemmän läsnä synnytyksessä, koska ymmärsin paremmin, miten voimaannuttava kokemus se voi olla. Toinen lapsemme syntyi lempeästi veteen ja olikin todella voimaannuttava synnytys. Kolmas  raskaus oli haastava aikaisten supisteluiden kanssa ja aikaisessa vaiheessa epäiltiin perätilan mahdollisuutta. Tiesin, että perätilassa vauvaa ei voi synnyttää veteen ja synnytyksestä tulisi erilainen, koska ensimmäinen vauvamme oli syntynyt myös perätilassa. Halusin lähteä tutustumaan vielä paremmin siihen, miten keho ja mieli voivat toimia yhdessä. Miten kehoni ja mieleni voivat itsessään tukea minua synnytyksen aikana, kun edellisessä synnytyksessä käytetyt apukeinot mm. vesisynnytys ei ollut tässä kolmannessa synnytyksessä mahdollinen perätilan takia. Lähdin tutustumaan aiheeseen sillloin kuusi vuotta sitten ja löysin mindfulnessin apuna odotuksessa ja synnytyksessä.

​

Oli ihantellinen aika aloittaa mindfulness-harjoitus odotusaikana, kun itseni lisäksi siitä hyötyi myös vauva. Tiesin, että stressi ja kiire eivät olleet hyväksi vauvalle vatsassa ja mitä se voi aiheuttaa vauvalle. Olikin ihanaa huomata, miten oma keho ja mieli rauhoittuivat stressaavan työpäivän jälkeen mindfulnessharjoituksia tehdessä ja miten myös ennenaikaiset supistukset vähenivät odotusaikana. Opin myös kuuntelemaan kehoani paremmin ja ymmärsin myös jäädä ajoissa sairaslomalle ja pidin itsestäni parempaa huolta ilman puskemista. Opin olemaan läsnä itselleni ja vauvalleni jo odotusaikana.

Opin raskausaikana mindfulness-harjoitusten avulla työskentelemään kivun kanssa erilailla, kun edellisissä odotuksissani ja synnytyksissäni. Opin, miten mieleni toimii, kun se kokee kipua ja miten voin työskennellä sen kanssa ilman tarvetta päästä siitä eroon tai katastrofoida sitä. Oli käsittämätöntä huomata synnytyksessä, miten vahva voima mielellä on kehoon. Miten voin supistuksen aikana käyttää lempeää hengitystä ankkurina, jonka olin oppinut jo odotusaikana harjoituksia tehdässä ja miten voin käyttää supistusten välin oikeasti lepäämiseen ja rentoutumiseen ja jopa synnytyksestä nauttimiseen (kyllä!), ollen siinä hetkessä, ei tulevassa murehtimassa ja pelkäämässä tämän lepoajan koska seuraava supistus tulee ja kuinka paha se on. Tämä murehtiminen ja pelkääminen samalla tottakai pitää kehon "taistele tai pakene -tilassa" erittäen adrenaliiniä kehoon, joka työskentelee meitä vastaan synnytysprosessissa. Synnytyksen aikana kehoon erittyy hurjat määrät oksitosiinia luonnollisesti. Tämä hyvänolon hormoni tukee kehoa ja auttaa synnytyksen edistymisessä ja saa minut jopa nauttimaan synnytyksestä, kun vain tuen kehoniani sen tehtävässä valmentamalla mieltäni olemaan tässä hetkessä, ei tulevassa murehtien tai peläten, kuinka selviän seuraavasta supistuksesta.

Tämä kolmas perätilasynnytykseni oli todella voimaannuttava ja jopa nautinnollinen kokemus. Se eteni nopeasti muutamassa tunnissa ja vauva syntyi ponnistusvaiheessa yhden supistuksen aikana. Uskon, että suuri syy siihen oli se, miten olin valmentanut mieltäni toimimaan synnytyksessä kehoani tukien, miten koitin elää synnytystä aina siinä hetkessä hetken kerrallaan. Odotusaikana ja synnytyksessä en vielä tiennyt, miten tärkeitä taitoja nämä ovat olleet kolmen pienen lapsen vanhempana. Miten tärkeä taito vanhempana se on, kuin voi elää läsnä tässä hetkessä kaiken kiiren ja stressin keskellä.

​

Rakkaudella,

Hanne

​

​