top of page

Kun opettajat oppivat tietoisuustaitoja, oppilaatkin hyötyvät


Kaikki lapset tarvitsevat rakkautta, kiintymyksen osoituksia ja huomiota. Helena Hovilan väitöskirjassa "Opettajan ja oppilaan kohtaaminen koulusituaatiossa" puhuttiin jo reilu 10 vuotta sitten, että mikäli koulun kasvatustehtävää ja yksilön identiteetin kasvua pidetään tärkeänä on opettajalla ja kasvattajalla oltava aikaa ja ammattitaitoa oppilaan kohtaamiseen. Miten olla tietoisesti läsnä lapselle ja nuorelle?

Facebookisssa opettajien ryhmässä eräs opettaja jakoi tarinan päivästään, kuinka haastavan oppilaan kanssa oli tehty tänään läpimurto sillä, että opettaja oli ollut oikeasti läsnä oppilaalle, kysynyt ne oikeat kysymykset ja kuunnellut, osoittanut välittämistä ja huomiota. Nämä tietoisen läsnäolon taidot olisi hyvä opettajan saada jo opettajankoulutuksessa, koska ne on taitoja, joita voi harjoitella. Samoin myös myötätunto ja rakastava lempeä asenne -itseä ja muita kohtaan ovat taitoja -eivät lahjoja, jotka saadaan syntymästä tai sitten ei. Poikkeuksetta jokainen voi kehittää ja vahvistaa näitä taitoja ja tuoda ne osaksi jokapäiväistä elämää. Niitä voidaan siten myös opettaa.

Helmikuussa 2017 ilmestyi iso tutkimus Amerikassa (Jennings, 2017), jossa todettiin opettajan tietoisuustaitojen vaikuttavan mm. opettajan hyvinvointiin, laskevan stressiä sekä myös vaikuttavan luokan ilmapiiriin positiivisesti.

Tämän päivän työ opettajana on vaativaa, resursseja vähennetään ja luokkakoot kasvavat. Olisi tärkeää, että opettajalla on kaikki mahdollinen tuki, jolla hän voisi selvitä kasvavien vaatimusten kanssa sekä saada työkaluja pitää itsestään parempaa huolta, kun niitä kerran on olemassa.

Elokuussa alkaa seuraava lasten ja nuorten tunne- ja tietoisuustaito-ohjaajan koulutus, joka on suunnattu erityisesti opettajille, lastentarhanopettajille sekä muille kasvatus- ja sosiaalialan ammattilaisille.

Suositellut

Uudet julkaisut

Arkisto

Avainsanat

Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square
bottom of page